Voiko maaseudun paikallisesta elämäntavasta tulla uusi suuntaus matkailumarkkinoille? - VisitLohja

Ajankohtaista

Voiko maaseudun paikallisesta elämäntavasta tulla uusi suuntaus matkailumarkkinoille?

 

Maailma voi muuttua hyvin nopeasti, kuten kulunut vuosi on meille osoittanut. Nähtäväksi jää, palaako maailma enää ennalleen COVID-19 –pandemian jälkeen. Joka tapauksessa pandemia on jo muuttanut myös matkailualaa maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että massaturismin ja suurille ryhmille suunnattujen matkailukohteiden aika matkailutrendinä on ohi, ehkäpä lopullisesti,  Samaan aikaan pienet, tavanomaisesta poikkeavat sekä yksityiset matkailukohteet ja -tuotteet ovat herättäneet kiinnostusta yhä useampien  asiakasryhmien keskuudessa. Kysynnän kasvaessa, on tullut tilaa uusille matkailutuotteille, joiden vetovoima perustuu luontoon, pienimuotoiseen tuotantoon, aitoon elämäntapaan sekä kestävyyteen. Tähän uuteen ilmiöön juuri maaseutumatkailulla on  potentiaalia vastata.

Rural Lifestyle – Creating attractive rural lifestyle destinations –hanke pyrkii hyödyntämään  ja viemään eteenpäin näitä mahdollisuuksia. Pohjois- ja Baltian maissa on  useita, nimenomaan aitoihin maaseudun elämäntapoihin liittyviä ainutlaatuisia kohteita, jotka ovat tällä hetkellä alihyödynnettyjä kansainvälisessä matkailutarjonnassa. Yksi syy siihen on, että etenkin pienten matkailutoimijoiden, joita maaseutumatkailuyritykset tyypillisesti ovat, on erittäin vaikeaa päästä yksin ulkomaan markkinoille.  Sama pätee myös suurempiin kokonaisuuksiin. Yksittäisten maidenkaan ei ole aina helppoa tavoittaa kohdemarkkinoita ulkomailla. Mitä kauempana markkinat ovat, sitä suurempia panostuksia tarvitaan näkyvyyden ja uskottavuuden saavuttamiseksi. Esimerkiksi Japanin kaltaisilla markkinoilla matkailumarkkinoijat pitävät Pohjois- ja Baltian maita usein yhtenä suurempana kokonaisuutena eivätkä niinkään yksittäistä maata matkailukohteena. Siksi Rural Lifestyle-hankkeen päätavoite onkin koota yhteen useiden maiden maaseudun elämäntapoihin liittyviä matkailutuotteita ja -kohteita saadakseen riittävän volyymin ulkomaisille markkinoille.

Hanke kehittää ja kokoaa yhteen Rural Lifestyle –tuotteita Ruotsista, Ahvenanmaalta, Manner-Suomesta, Virosta ja Latviasta. Kaikilla näillä mailla on yhteistä historiaa ja siten myös yhteisiä piirteitä maaseudun elämäntavoissa – kuten luonnon ja kulttuuriperinnön samankaltaisuus ja samanlainen arvomaailma. Nämä kaikki muodostavat yhtenäisen tuoteperustan laajemmille markkinoille. Samanaikaisesti kyseisillä mailla on kuitenkin tarpeeksi eroavaisuuksia, jotta tarjontaan voidaan tuottaa valikoima mielenkiintoisia tuotteita sen sijaan, että täysin sama tuote toistuisi kaikilla eri alueilla. Rural Lifestyle -yhteistyön tavoitteena on  lisätä laadukkaiden maaseutumatkailun tuotteiden tarjontaa ja saatavuutta. Koska matkailukohteen kestävyys varmistetaan parhaiten tekemällä siitä taloudellisesti kannattava, hanke  keskittyy vahvasti myös markkinointitoimenpiteisiin etenkin Aasian ja Saksan markkinoilla.

Rural Lifestyle – Creating attractive rural lifestyle destinations – hanke toteutetaan vuosina 2020-2022 kahdeksan hankepartnerin kesken, jotka yhdistävät sekä tutkimusta sekä käytännön osaamista. Koordinaattorina hankkeessa on Viron maatalousyliopistoTartosta. Suomalaiset hankepartnerit ovat Helsingin yliopston Ruralia-instituutti, Lohjan kaupunki ja Företagsam Skärgård r.f. AhvenanmaaProjekti saa osarahoitusta Interreg Central Baltic 2014-2020 ohjelmasta.

Lisätietoja: Lohjan kaupunki, matkailupäällikkö Minna Ermala, p.044 374 1218 tai minna.ermala (at) lohja.fi

Share This